Hyvinkään musiikkiopisto

Hyvinkään musiikkiopisto: aihe

Oppilasvalinnat

Musiikkiopiston perustaso

Musiikkiopistoon hakee joka kevät enemmän oppilaita kuin oppilaspaikkoja vapautuu. Tämän vuoksi opisto järjestää varsinaisiksi oppilaiksi haluaville soveltuvuustestit touko–kesäkuussa. Oppilasvalintoihin ilmoittaudutaan lomakkeella toukokuun alussa. Ilmoittautumisen yhteydessä varataan henkilökohtainen testiaika.

Soveltuvuustestissä jokainen hakija laulaa vapaavalintaisen laulun ja osallistuu ns. matkimistestiin, jossa selvitetään rytmin, melodian ja sointujen hahmottamista. Testi kestää noin 5 minuuttia. Testiin ei varsinaisesti voi valmentautua, vaan tärkeää on avoin ja reipas asenne sekä oma halu aloittaa soittoharrastus ja käsitys siitä, mitä soitinta haluaa opiskella. Mikäli yli 8-vuotias hakija on jo opiskellut vähintään vuoden ajan ensisijaiseksi pääaineeksi toivomaansa soitinta, toivotaan hänen antavan lisäksi soittonäytteen.

Oppilasvalintojen tulokset julkaistaan kesäkuussa ja opinnot alkavat elokuussa.

Oppilaaksi pääsyyn vaikuttaa myös kotikunta: Hausjärvi päättää omasta oppilaspaikkakiintiöstään, muiden oppilaiden on oltava hyvinkääläisiä. Muista SML:n jäsenoppilaitoksista siirtyvät oppilaat hyväksytään soittonäytteen perusteella ilman varsinaista soveltuvuustestiä.

Mikäli valintatestissä ei ensimmäisellä kerralla onnistu, kannattaa yrittää uudelleen seuraavana vuonna. Varsinkin kovin nuorille hakijoille saattaa käydä niin, että jokin ulkoinen häiriötekijä haittaa keskittymistä, jolloin testi ei onnistu edellytyksiä vastaavalla tavalla.

Varhaisiän musiikkikasvatus (musiikkileikkikoulu)

Musiikkileikkikouluun ja 6–7–vuotiaiden soitinryhmiin ilmoittaudutaan lomakkeella toukokuun alussa. Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ryhmiin päässeiden nimet julkaistaan touko-kesäkuussa. Opetus alkaa elokuussa.

Vapaita musiikkileikkikoulupaikkoja voi kysellä myös kesken lukuvuotta muskari@hymo.fi ja 0207 569 666.

Kuorot

Volare piccolo -kuoro on tarkoitettu 5–7-vuotiaille lapsille. Kuoroon otetaan laulajia ilmoittautumisen perusteella. Ilmoittautuminen lomakkeella opiston toimistoon. Kuoroon voi ilmoittautua myös kesken lukuvuotta.

Volare-kuoro on tarkoitettu 8–20-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kuorolaiset valitaan koelaulun perusteella. Kuoroon ja koelauluun voi ilmoittautua myös kesken lukuvuotta ottamalla yhteyttä musiikkiopiston toimistoon.

Hakulomake kuoroon.

Avoin opetus

Avoimeen opetukseen, joka on omakustanteista ja siksi kalliimpaa, voi osallistua jokainen (yläikäraja 55 vuotta) omien kykyjensä ja halujensa mukaan. Opetusta järjestään pääasiassa vain klassisessa laulussa ja oppilaspaikkoja on rajoitetusti. Pääsykokeen sijaan on koelaulu / koesoitto, jossa otetaan huomioon oppilaan motivaatio ja edellytykset opetuksen omaksumiseen.

Musiikkiopisto sitoutuu oppilaspaikan antamiseen vain lukuvuodeksi kerrallaan, ja jatkosta sovitaan aina erikseen opettajan ja rehtorin kanssa keväällä lukuvuoden päättyessä. Avoimeen opetukseen ilmoittaudutaan touko-kesäkuussa. Paikkoja voi tiedustella myös kesken lukuvuotta, varsinkin kevätlukukauden alussa. Oppilaspaikkoja on rajoitetusti.

Hakulomake avoimeen opetukseen.

Päivitetty 16.6.2011